tiistai 31. maaliskuuta 2015

#103 Koulua Hensulla♥

Moikka! Hirveät pahoittelut.. edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt yli kuukausi. Vaikka kuinka aina itselleni lupailen, että nyt alan kirjoittaa useammin blogiin, se vaan ei ole aina niin yksinkertaista. En ole päässyt ratsastamaan hirveän usein, on koulukiireitä ja kaikki muu siihen päälle. Yritän panostaa blogiini enemmän ja kirjoittaa aina kun on aihetta :)

Menin Hensulla Empun pitämän koulutunnin viikko sitten sunnuntaina, eli 22.3.


Keskeytin ponin syömingit hakemalla sen tarhasta pihattoon hoidettavaksi
Hoidettiin ponsu Empun kanssa yhdessä aika nopeaan tahtiin. Kun selvitin harjaksia, päätin, että menen ilman satulaa. Hoitamisen jälkeen suojat jalkaan ja suitset päähän, omat kamat päälle ja kentälle kävelemään.


Aloitin pysähdyksistä, volteista ja ympyröistä verkkailemaan itsenäisesti. Emppu touhusi koirani Enskan kanssa silläaikaa. Hensu oli jotenkin hitaan oloinen jo alusta lähtien, joten sain maiskutella ja käyttää ihan runsaasti apuja. 

Mehän ollaan aina edustavii :D
Käyntitehtävien jälkeen aloitettiin ravissa tekemään samaa kuin käynnissä, eli toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöä ja toiselle kiemurauraa. Toisen lyhyen sivun keskelle tuli pysähdys ja kolme askelta peruutusta ja toiselle lyhyelle sivulle voltti. Minusta tämä tuntui ihan hyvin menevän, ravi vaan oli aika tahmeaa ja tuntui oudolta, kun joutui pyytämään Hensua niin paljon eteen kokoajan. 

Pysähdykset ravista olivat aluksi tosi äkkipikaisia, mutta muutaman kerran jälkeen nekin menivät parempaan suuntaan. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin samaa toiseen suuntaan. Sain raipan mukaan ja ravi alkoi olemaan aktiivisempi ja mukavampi ratsastaa. Hensu on niin ihana kun raippaa ei tarvitse käyttää juuri ollenkaan, riittä että se on kädessä niin poni menee reippaammin,



Joku on taas niiiiin hupaisaa että :D

Kiemuraurallaa
Tehtiin avotaivutusta molempiin suuntiin ja sujui paremmin vasempaan kierrokseen, oikeaankin ihan hyvin. 



Vaihdettiin Emppu Hensun selkään vähäksi aikaa ja hän ratsasti kouluradoista muut paitsi laukkapätkät. Hensu meni oikein kivasti ja hyvin.  Lopuksi vielä vaihdettiin ratsastajaa kerran ja otin molempiin suuntiin yhdet laukkapääty-ympyrät. Hensu oli ihan kummastunut kun annoin laukka-avut ja lähti innoissaan laukkaamaan. Laukka ei ollut jäykkää vaikkakaan ei mitään kovin lennokastakaan tietenkään pitkän tauon jälkeen vanhalla ponilla. 


Paras vauhtiponii♥
Otin loppuravit löysällä ohjalla ja sen jälkeen loppukäynnit taluttaen. Olen itse tyytyväinen tuntiin, vaikkakin selästä tuntui menevän paremmin, kuin mitä kuvista näkyy. Mutta tosiaan ollut parin viikon tauko ratsastuksesta, että itsekkin olen tosi ruosteessa ja Hensu vielä vähän tahmeana niin eihän kaikki nyt voikaan niin hienosti mennä :D




Näin meillä, miten teillä? :D

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus, ja tosi kiva tää uudistus blogissasi!! Parempi kuin edellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, uudistuksia tulee vähän lisää piakkoin :)

      Poista

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!