torstai 8. elokuuta 2013

#41 Saima 29.7.2013

Olin siis ratsastamassa Saimalla (tästä pääset aikaisempaan postaukseen Saimasta)

Eli lähdettiin joskus aamu kymmenen paikkeilla hakemaan Niina ja lähdimme tallille. Ajoimme laitumelle ja otimme Saiman sieltä. Talutin sen Niinan kanssa Talliin ja laitoin sille kamat päälle.





Talutin tamman kentälle ja nousin selkään. Alkukäynneissä minua jännitti, koska viimeksi poni oli ollut todella arvaamaton ja se tuijotteli kentän yhtä kulmaa joka kierroksella. Annoin sen katsoa kulmaa ja ohjasin sitä pikkuhiljaa lähemmäs. Kun se suostui menemään kulmaan, kehuin ja jatkoin matkaa.
Kerättyäni ohjat aloin tekemään pääty-ympyröitä, voltteja, keskiympyröitä, kolmikaarisia ja kahdeksikoita käynnissä ja ravissa. Saima oli kuin ihan toinen poni! Se kuunteli paljon paremmin, meni reippaasti ja taipuikin ihan hyvin ympyröillä. Vaikka poni oli kiltimpi, sillä oli kokoajan pilke silmäkulmassa. Sen tunsin. se muutamaan otteeseen kiihdytti ihan järkyttävästi ravia, pysähteli ja pyöri. Sain ponin kuitenkin taas raiteilleen ja jatkoimme tehtäviä. 







Sitten aloin tekemään pääty-ympyrällä laukannostoja, jotka sujuivat odotettua paremmin. Vaikka poni laukkasi aika jäykästi, eikä käyttänyt takapäätä kunnolla, se oli jo tosi hyvin Saimalta, jolla ei ole ratsastettu sairasloman ja ajan puutteen takia kesällä ollenkaan. Sitä on vain juoksutettu pariin otteeseen.












 Tein laukassakin kahdeksikkoja ja ympyröitä. Oli tosi kiva ratsastaa Saimalla taas pitkästä aikaa :) Toivottavasti pääsen pian uudelleen! Mutta voi olla nyt näin, että saatan alkaa käymään ratsastamassa Saimalla enemmänkin.

Parhaat otokset:




Kooste

Ennenkuin lähdimme, kävimme katsomassa tallin uutta tulokasta, Kesäkuussa syntynyttä Oliver varsaa.









Emä Rebekka

4 kommenttia:

  1. älä laita Jemmun vaa mielummin Jeminan hevoselämää
    taijoku Jemina & Hepat :)

    VastaaPoista
  2. Mulle tulee jotenkin Jemmu's ponylife niin Nona's ponylife mieleen, ja sen takia voi tulla erimielisyyksiä ''matkimisesta'':) Mut ihana sinä ja Saima <3 c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki mietin tota.. ja en sitä mielelläni laitakkaa, en tykkää siit, ku en haluis välttis enkuks tota nimee ja kiitti :)

      Poista

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!