perjantai 18. huhtikuuta 2014

#78 Pomppuja lauantaina

Olin Empulla yötä perjantaista lauantaihin 11-12.4. ja perjantaina ratsasteltiin kahdestaan.




^^^Ruusu ja Riia ♥

Lauantaina Anni tuli tunnille ja Jenna tuli myös. Jennan ja minun oli aikeissa hypätä Annin jälkeen poneilla, mutta loppujen lopuksi Anni ja Jenna päätyivät Empun pitämälle tunnille. Anni halusi mennä Hensulla, joten Jenna sai ratsukseen Taavin. Tunnilla tehtiin erikokoisia voltteja, pysähdyksiä, siirtymisiä, mentiin puomeja ja harjoiteltiin Annin kanssa laukannostoja, sekä lopuksi korotettua puomia.

Itse siivoilin tarhaa ja kuvasin ratsukkoja.






^^ Jenna ja Taavi


^^ Anni ja Hensu

Kun tyttöjen tunti oli loppunut, pomppasin Taavin selkään ja otin kentällä pari laukanvaihtoa ja ylitin korotetun puomin. Kun poika oli oikein herkkä ja reipas, siirryttiin esteille. Tultiin kaarevilla teillä eri välisiä linjoja ja harjoiteltiin laukanvaihtoa esteen päällä, sekä tiukkoja ja epätavallisia teitä.






Taavi oli oikrin mukavan oloinen ja nostettiin esteitä aika lailla loppua kohden. Hensu oli ihan super tuulella ja Jennan kanssa pääsivät joka ikisestä esteestä yli, ilman ongelmia. Hensu oli todella estetuulella ja hyvä niin!




^^ Tähän asti kaikki meni hyvin...
... Kunnes nostettiin  heinäpaali isommaksi ja Taavi halusikin hypätä askeleen kauempaa...




^^ Hengissä, mutta maailman parhailla ilmeillä selvittiin :D
Hyppäsin Taavilla rataennätykseni 80cm ja korkein heinäpaalimuuri, oli 90cm korkea! Tosi ylpeä itsestäni ja etenkin Taavista ♥






6 kommenttia:

  1. Hyppäätte aika korkeeta vanhalla ponilla.. kannattais vähä miettii.. ja kans et aika usein hyppäätte molemmilla :D ei millää pahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei usein Hensulla hypätä, koska se on vanha ja epävarma, mutta enintään kerran viikossa ja yli 60cm tosi harvoin. Eikä Hensullakaan noi esteet olleet kuin ehkä enintään hitusen yli 60cm. Ja estetuulella kun on, innostuu ja haluaa hypätä. Taavikin todella tykkää hypätä, jos sille päälle sattuu ja se on vielä hyvässä hyppykunnossa, vaikkei silläkään usein isoja hypätä.

      Poista
    2. 19 tai ees 22 ei oo hyväkuntoselle ponille ees hirveen vanha.. Ja kuitenki ku mitä oon kattonu videopostauksii ymym. ni jalat hoidetaan hyvin jälkee ja seuraavina päivinä palauttavaa liikuntaa ym. että ihan hyvinhän noi pitää huolta hevosistaa

      Poista
    3. todellakin pitävät. Ne vois pitää päänsä kiinni ketkä ei asiasta tiedä.

      Poista

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!