torstai 30. toukokuuta 2013

#28 Estetunti

Mulla oli perniössä 28.5 Tiistaina tunti. Pääsin koulusta kahdelta, mutta oottelin Jassua tunnin koululla. Keinuin ulkona, tasapainottelin verkossa, järjestelin 1-2lk:n puuvärejä ja laitoin niiden kuvistöitä kansioihinsa. Aika kului h i t a a s t i. Kun Jassu vihdoin pääsi koulusta, menimme taksilla Jassulle. Siellä sitten juttelimme, söimme, vaihdoimme vaatteet ja olimme ulkona. Puoli viisi lähdimme matkaan.

Remu


Nepu Auringonottaja =D
Kun tulimme talliin, listassa luki:
Ilman satulaa/este
Liini - Luke
Jemina - Polle
Suski - Pallero
???* - Buce
Jasmin - Vallu
Sofia - Cacru
Leena - Mortti

* en muista nimeä

Minulle olikin siis laitettu Polle. Alkoi hirveästi jännittä, kun Satu kertoi Pollen olleen viimeksi lauantaina tunnilla, joka oli ollut vielä talutustunti.
Kuitenkin keräsin rohkeutta ja lähdin hoidettuani ponsun, kentälle. Satu auttoi vyön kiristämisessä ja menin selkään.

Polle tuntui reippaalta ja rauhalliselta.Käyntien jälkeen aloimme tulemaan ravissa tälläistä tehtävää:
Eli ensin tuo ykkös puomi, sitten kakkonen, voltilla kolmonen, uudestaan kakkonen(4) ja siitä vielä ravipuomit
Polle meni tätä tehtävää tosi reippaasti ja hyvin. Se oli hyvin avuilla ja sain sen kuuntelemaann ja keskittymään tehtävään, joten se ei jaksanut possuilla sen enempiä, kuin jumitti yhden kerran ihan totaallisesti. Siitäkin kuitenkin liikkeelle taas päästiin ja aloimme tulemaan tuota samaa tehtävää toiseen suuntaan. Pollen kanssa saimme tämänkin tehtävän suoritettua hyvin.
Ennen laukkaa, kun kaikki olimme menneet puomitehtävän, annoimme hevosten hetken kävellä. Yhtäkkiä, kun kävelin uralla, kuulin Sadun sanovan: "Oooppista! Sattuiko?" tms.
Katsahdin kaikki ratsukot läpi ja ihmettelin kuka tippui? Sitten tajusin Vallun ravaavan kentän reunalle syömään. Jassu siis tippui ravissa, menettäessään tasapainonsa. Hän onnistui taas kerran saamaan ilmat pihalle XD Kun Vallu saatiin kiinni ja Jassu takaisin selkään, jatkoimme tuntia ja Satu nosti ravipuomit jo tuon ykkösen esteiksi, sekä otti nuo volttipuomit pois. Aloimme sitten ottamaan laukannostoja. Polle nosti ensimmäisen kerran tahmeasti, mutta siitä sitten pikku hiljaa nostot parani kokoajan. Pari kertaa käytin raippaa nostossa, jolloin onnistui paremmin. Tästäkin selvittiin yhdellä pikku peränheitolla.

Tulimme sitten esteinä noita kahta peräkkäin molemmista suunnista. Sai tulla ravissa tai laukassa, mutta minä tulin laukassa joka kerralla. Polle meni reippaasti ja innostui hyppäämisestä. Kerran pudotti, mutta ei muuta.
Sitten tulomme samaa tehtävää, mutta teimme esteiden väliin sen voltin, ilman niitä puomeja. Pollella tehtävä oli helppo, koska poni totteli ja on niin pieni, että mahtui menemään voltit  hyvin laukassakin.
Esteiden jälkeen loppuverryyttelimme ravissa löysillä ohjilla ja sitten kävelimme loppukäynnit.

Hoidin Pollen pois ja laitoin karsinaan. Sitten lähdimme kotiin.



2 kommenttia:

  1. miiissääää nee kuvat on siihen banneriiin????? ;))))) <333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan ne piakkoiin =D Sori en muistanu laittaa tähän! ;)

      Poista

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!