torstai 20. lokakuuta 2016

#133 Laikulla esteitä 18.10

Tiistaina mentiin Reetan kanssa iltapäivällä tallille. Laikku oli juuri kengitetty ja alettiin suoraan hoitamaan ruunaa karsinassa. Sitten vaan varusteet päälle ja maneesiin. Reetta ratsasti ensin ja minä sitten rakensin esteitä. Lähinnä siirtelin vähän puomeja ja laskin esteitä. Aika keskellä maneesia oli sinivalkoinen okseri, jonka alla vesimatto. Toisella pitkällä sivulla oli vihreäkeltainen pysty, josta pystyi jatkamaan suoraan tai kaarevalla linjalla punaiselle pystylle, jonka alla oli muurinpalaset. Punaisen pystyn vieressä leveyshalkaisijalla, sekä toisessa päädyssä vinosti leveyshalkaisijalla oli kavaletit. Laitoin aluksi muutaman puomin okserin ja punaisen pystyn väliin, sekä laskin kavalettien puomit maahan. 





Repe alkuverkkaili, jonka jälkeen tultiin ravissa ja laukassa puomeja. Sitten kehittelin Repelle ja Laikulle erilaisia lyhyitä, ehkä liiankin yksinkertaisia radanpätkiä, joita tultiin eri suunnista vähän eri tavalla muutamaan kertaan. Sitten nostettiin esteitä ja Repe tuli muutamaan otteeseen pari rataa korkeampana. Sitten nostettiin linjaa enemmän ja tultiin sitä pelkästään tai okseri-linja yhdistelmänä. Laikku otti pari kieltoa linjan B-osalle, mutta loppujenlopuksi siihen tuli hyvät hypyt. Laikku oli kyllä tosi energinen koko ratsastuksen. 



Sitten vaihdettiin kuskia ja laskettiin esteitä. Jätettiin suosiolla raippa pois ja aloitin käynnissä ja ravissa vähän tekemällä ympyröitä yms. Aloitin hyppäämisen tulemalla pari kertaa pelkän ristikon, jonka jälkeen tulin myös lyhyitä ratoja. Esteet olivat n. 50-80cm korkeudessa ja kaikinpuolin meni ihan mukavasti koko ratsastus. Ei tullut yhtään kieltoja ja hypyt tuntuivat hyviltä. Laikku oli aktiivinen ja ajoittain ihan miellyttäväkin :P Oli tosi kivaa taas hypätä, vaikka istuntaani täytyy kyllä taas keskittyä niin paljon, että helposti unohtaa ratsastaa loppuun asti esim. esteen jälkeen suoraa, tarpeeksi reipasta laukkaa jnejne. 


 
Laikun kanssa on oikein kiva hypätä ja kun Repe ja Laikku lähtevät lauantaina ainakin pariksi kuukaudeksi pois Salosta, niin oli mukava hypätä vielä. Kun ei sitä tiedä milloin seuraavan kerran pääsee Läiskällä hyppäämään, ainakaan maneesissa.

Kaikki videot ja kuvat © Repe

4 kommenttia:

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!